Wan nii sanuk ma

Terve ja heipä hei! Sain juuri kirjoitettua 4-sivuisen työharjoitteluraportin valtavan aggression vallassa, joten raivotan tämänkin sivun ajan tasalle samoilla höyryillä!

Paraatimeininkiä Thaimaan äitienpäiväjuhlista

Aloitetaanpa kuulumisilla. Viimeiset pari päivää ovat menneet kuin matkailijalla - nähtävyyksiä ja vieraan maan hienouksia ihmetellessä. Maanantaina lähdin baarissa tapaamani thaitytön kanssa käymään temppelissä. Bangkokin lukuisat Buddha-temppelit ovat suosittuja turistikohteita, eikä ihme. Olen lapsesta asti tykännyt itämaisista rakennuksista (strategiapeleissäkin japanilaisten linnakkeet olivat siisteimpiä!) ja niiden sisään kätkemästään mystiikasta. Mukaan reissulle tuli myös tuntemani tytön sisko, joka halusi tehdä rukouksen munkille erään temppelin yläkerrassa. Paikka ei ollut kultainen ja juhlava sali, kuten temppelit valokuvissa aina ovat. Pikemminkin paikka muistutti hieman sekaista omakotitalon ullakkokerrosta, josta on tehty buddhalaisuuden alttari. Päästyämme sisään yritin kiivaasti muistella mitä kaikkea matkaoppaissa oli puhuttu temppelietiketistä. Tytöt esittivät rukouksensa munkille joka sen luettuaan heitteli jollain vihdankaltaisella vesipisaroita päällemme jonkinlaisen siunauksen merkiksi. Koko toimituksen ajan istuin polvillani enkä uskaltanut nostaa katsettani, muistelin että temppelissä vieraillessa pää ei saisi olla Buddha-patsaita korkeammalla. Kun homma oli ohi, munkki hymyili ja kysyi mistä olen kotoisin. Oli ilmiselvää, että olin paikalla vain seuralaisena. Vaikken mitään elähdyttävää transsendenssiä tuntenutkaan, oli hienoa päästä kokemaan buddhalaistemppeli sellaisena kuin se todellisuudessa ihmisille on. Myöhemmin toisessa temppelissä toki pääsin poseeraamaan patsaiden eteen niin kuin länkkärit yleensä.

Täs mä fressinä temppelissä

Ei ollut eilinenkään tylsä päivä. Thaimaassa juhlittiin kuningattaren syntymäpäivää, joka on samalla äitienpäivä. Ajatus perustuu uskomukseen, jonka mukaan kuningatar on kaikkien kansalaisten äiti. Lähdimme naapurini Chloén kanssa kaupungille katsomaan juhlallisuuksia ja pyörimään kamera kourassa kuin turistit. Satuimme hyville paikoille seuraamaan suurta paraatia, jonka vierellä marssimme aina juhlien päänäyttämönä toimineelle Royal Yardille asti. Siinä sisäänpääsyä odotellessamme törmäsimme muutamiin eurooppalisiin ja amerikkalaisiin matkailijoihin joiden kanssa päädyimme pitämään sadetta. Sadekausi on aluillaan ja se näkyi eilen. Koko näkyvä taivas muuttui sysimustaksi ja vettä tuli enemmän kuin elokuvissa. Puiston toiseen päähän oli rakennettu suuri juhlanäyttämö jonka keskellä kohosi valtava kuningattaren kuva. Näyttämön taustalla näkyi kultakattoisia temppeleitä jotka erottuivat terävästi mustasta taivaasta. Näky oli apokalyptinen. Tunnin pituisen sateen jälkeen huomasimme päätyneemme paraatipaikoille seuraamaan suurta ja tärykalvot puhkaisevaa ilotulitusta. Ja ettei tässä olisi vielä kaikki, luvassa oli vielä urheilua! Äitienpäivää juhlistettiin nimittäin tyttöjen thainyrkkeilyllä. Oli hämmentävää nähdä hyvin nuorten tyttöjen tappelevan kehässä ujeltavan thaimaalaisen musiikin soidessa taustalla. Viiden matsin jälkeen homma alkoi kuitenkin puuduttaa ja päätettiin lähteä kävelemään. Voi kyllä sanoa, että Suomessa äitienpäivää juhlitaan hieman arkisemmin.

Juuri nyt elän tietynlaista kuherruskuukautta Bangkokin kanssa. Koko ajan haluaisi nähdä ja kokea lisää, opetella thain kieltä ja vaellella keskustan kaduilla ostellen halpaa ja herkullista katuruokaa. Koska olen kuitenkin ollut kesän mittaan hyvin laiska opiskelija ja kiireinen työntekijä/muusikko, minulla on rästissä paljon koulutehtäviä, jotka vähän häiritsevät lyhyeksi käyvää kesälomaa. Lisäksi kaiken maailman kouluun liittyvät byrokraattiset asiat puskevat tehtävälistalle. Tällä hetkellä Suomesta tulee ensimmäisenä mieleen kapulakieli, hämmentävä tarve virallisille asiakirjoille, kaiken äärimmäisen tarkka suunnittelu, kaiken äärimmäisen tarkka raportointi, tiukat aikataulut ja epäterveellinen määrä työtä. Kaikki edellä mainitut olivat syitä sille, miksi piti lähteä pois ja keväällä nähdään onko toisaalla yhtään sen parempi. Nyt pitää lopettaa, koska ulkona on menossa melkoinen näytelmä. Parvekkeelta katsottuna trooppisen ukkosmyrskyn taivasta halkovat salamat näyttävät kohtuullisen juhlavilta!

Perusasiat kuntoon

Nyt on todella hjuva fiilis! Ekojen päivien ahdistavan jumittelun jälkeen kaikki helpottui hieman kun sain perjantaina oman kämpän. Seuraavat neljä kuukautta asun vuokrahuoneessa Hua Makissa, Bang Kapin kaupunginosassa Bangkokissa. Kämppä on itse asiassa melko ylellinen - parketti/laminaattilattia, iso jääkaappi, erittäin siisti kylppäri ja parveke josta on illalla pimeän tultua upeat näkymät kaupungille. Tässä on helppo pitää majaa ainakin joulukuuhun asti. Luulen, että tällainen länsimainen kämppä helpottaa myös kulttuurishokkia näin alkuun.

Torstaina tapasin muita vaihtareita ekan kerran. Oli helpottavaa päästä puhumaan englantia ja hengailemaan ihmisten kanssa. Perjantaina lähdettiin Khaosan Roadille viihteelle. Khaosan Road on maailman suurin ja kaupallistunein backpacker-ghetto. En tiedä paikan menneisyydestä mitään, mutta nykyisellään se näytti lähinnä länsimaisten turistien leikkikentältä. Älyttömässä väenpaljoudessa näki joka puolella piraattivaateliikkeitä, futisbaareja, hierontapaikkoja ja isojen pikaruokaketjujen valomainoksia. Hotellit houkuttelivat reppureissaajia kylteillä, joissa luki esim. "Authentic Thai Hotel". Khaosan Roadista oli autenttisuus kaukana. Mutta ei siinä, ihan hauskaa oli. Ja koska aina pitää kokeilla jotain uutta, syötiin saksalaisen vaihtarikaverin kanssa paistetut skorpionit mieheen! Rapeaa ja vähän jauhoista, ei mitenkään oksettavaa.

Skorpioneja Khaosan Roadilla

Kun puhuu englantia koko päivän, myös ajatukset alkavat kulkea englanniksi. Tänä aamuna herättyäni ajattelin kaiken englanniksi, vaikka olinkin ihan yksin eikä moiselle välttämättä olisi ollut tarvetta. Faktahan on, että tulen elämään englanniksi seuraavat kymmenen kuukautta. Saa nähdä missä vaiheessa uneni alkavat olla englanninkielisiä. Unen näkeminen englanniksi olisi merkki hyvästä kielitaidosta, koska silloin myös alitajunta on sisäistänyt kielen. Olen myös yrittänyt opetella thaita. Tässä vaiheessa osaan sanoa 'kiitos', tilata riisiä katukeittiöstä ja sanoa riivaaville katukauppiaille 'ei kiitos'. Toivottavasti sanavarasto alkaa laajentua pikkuhiljaa.

Nyt kun tupa on särmätty ja puhelimessa on 1.5 GB rajaton netti, voi seuraavaksi keskittyä koulupuvun hankkimiseen. Kyllä, koulupuku on pakollinen. Mustat housut ja valkoinen kauluspaita - joka päivä. Pitää ottaa kuva kun saa kledjut päälle... Hankintojen tekeminen voi olla hankalaa, koska sopivien tavaroiden löytäminen isosta kauppakeskuksesta ei ole itsestäänselvyys. Viimeiset kaksi päivää olen etsinyt sänkyyni ohutta peittoa, mutta kaupoissa on vain paksuja täkkejä joiden alla kuumuuteen tottumattomalle länkkärille tulee hiki. Tai no, löytyihän sieltä tavaratalosta ohuempia satiinipeittoja mutta hinta lähenteli puolen kuukauden vuokraa. Toistaiseksi mennään Turkish Airlinesilta lainatulla, pienellä viltillä ja värikkäillä thaikkulakanoilla. Ihan hyvin on nukuttanut!

Assumption Universityn kampusaluetta

Jetlag

Pääsin eilen perille Bangkokiin vähän vajaan vuorokauden kestäneen matkustuksen jälkeen. Sen verran väsytti, että otin samantien kuuden tunnin päiväunet. Kävin vähän ulkona ihmettelemässä äkkiä saapunutta pimeyttä ja hurjaa vilinää. Tilasin kanaa ja riisiä katukeittiöstä ja söin itseni ähkyyn kahdella eurolla, ei paha! Päikkärit taisivat kostautua kun yöllä ei oikein uni meinannut tulla. Sen sijaan katselin hotellihuoneen telkkarista unen logiikkaa noudattavaa piirrettyä, jossa oli kahden moottoripyörän takaa-ajo. Juoneen tuli yllättävää eksotiikkaa kun takaa-ajaja sai pyöräänsä lisävarusteeksi väkivaltaisia lonkeroita. Eipä hätiä mitiä, sillä takaa-ajettu hyvis muuttuikin kultaiseksi ratsastajaksi ja tuhosi vihollisen... jotenkin.

Ekat pari päivää ovat kuluneet jetlagia parannellessa, ympäristöä tutkiessa ja ihmetellessä. Tänäänkin tuli käveltyä hyvän matkaa ihan vain katsellakseen paikkoja. Yksi juttu tulee mieleen: täällä on todella paljon kaikkea! On tosi paljon autoja ja niiden välissä pujottelevia skoottereita. Siitä seuraa, että on myös paljon meteliä ja liikettä. Ihmisiä on joka puolella (länkkäreitä yllättävänkin vähän!) ja jo entuudestaankin kapeat kadut ovat täynnä ruokakojuja, hierontapaikkoja ja 7-Eleven-kioskeja. Ulkona liikkuminen on siksi kokemus sinänsä ja kadun ylitys vaatii aina vähän skarppausta. Suojateitä on harvakseltaan ja on oikeastaan ihan sama käyttääkö niitä, koska autojen välissä joutuu pujottelemaan joka tapauksessa. Vasemmanpuoleinen liikenne hämää myös hieman. Oikeastaan tosi moni mielenkiintoinen paikka on varmaan mennyt ohi, koska kadulla ei tule oikein pysähdyttyä ihmettelemään. Vilinään varmaan tottuu ajan myötä.

Uudet hoodit Ramkhanhaeng Roadin varrella

Aika itsestäänselvä asia jo ennen perille pääsyä oli paikallinen ilmanlaatu. Vaikka nyt ei olekaan varsinaisesti kuuma, ilma on paksua ja kosteaa. Kaupoissa ja hotellilla piipahtaminen tarjoaa virkistävän kokemuksen toimivan ilmastoinnin ansiosta. Kaduilla huomaa myös hurjan joukon erilaisia hajuja: ensin fiilistelee viereisestä katukeittiöstä nousevaa tuoreen ruuan tuoksua ja kaksi metriä käveltyään kadulle jätettyjen roskien lemua.

Seuraava suunnitelma olisi saada käytännön asiat kondikseen, eli tapaaminen yliopiston henkilökunnan kanssa, oikea kämppä ja puhelinliittymä. Sitä odotellessä pitää yrittää tottua tähän maisemanvaihdokseen ja saada TAMKin laatimia (myöhässä olevia) ennakkotehtäviä raavittua kasaan. Nettiyhteys katkesi just, että saatte lukea tätä tekstiä jälkijunassa sillä aikaa kun itse katsastelen laadukasta hierontasalonkia ja syön hyvin!