Translate

torstai 6. marraskuuta 2014

Terveisiä Indokiinan landelta!

Pang Na on pieni, noin tuhannen asukkaan kylä provinssirajan toisella puolella, noin 40 km Phnom Penhistä lounaaseen. Keskellä maaseutua sijaitseva kylä oli ollut päämääränäni siitä lähtien kun joskus elokuussa ystäväni Niklas kertoi vierailustaan Pang Nassa. Suunnittelimme reissua yhdessä, mutta koulukiireiden vuoksi saksalainen kamraattini joutui feidaamaan reissun ja antoi minulle häntä majoittaneen kyläläisen yhteystiedot. Phnom Penhistä käsin yritin saada kontaktiani kiinni sähköpostilla. Viesteihini ei kuitenkaan kuulunut vastausta ja koska olin menettänyt viikkobudjettini korttihuijareille, päätin suunnata kotiin varhain sunnuntai-aamuna. Onnekseni tarkistin mailin juuri ennen sängystä nousua koska minut luvattiin hakea guesthousen edestä parin tunnin kuluttua. Fuck yea, homma natsaisi sittenkin! Päätin saman tien pidentää reissua parilla päivällä.



Isäntäni Mr. Thy saapui kuin saapuikin tunnin ylimääräisen odottelun jälkeen ja lähdimme kohti Pang Nata. Seuraavat 42 km vietin mopon tarakalla täyteen ahdettu reppu selässä hengittäen pölyä - hartiat ja keuhkot kiittivät. Perille päästyämme Thy esitteli minulle kotinsa joka toimi samalla kylän kouluna. High school- opettajana työskentelevä Thy pyörittää puolella palkkarahoistaan Real Life Association- nimistä järjestöä jonka tarkoituksena on kerätä lahjoituksia ja houkutella vapaaehtoisia jotta kylän lapset voisivat opiskella englantia ja siten pärjätä tulevaisuudessa. Niklas tekee järjestölle nettisivuja ja minä olin kylässä tehdäkseni sivuille insight-tyyppisen artikkelin. Olohuone oli täynnä Hong Kongista lahjoituksena saatuja pulpetteja ja seinillä roikkui englannin alkeita opettavia julisteita. Ulkona oli hieman huteran näköinen katos jossa oli toinen luokkahuone tussitauluineen ja pöytineen. Paikkoja näyttäessään Mr. Thysta sai todella epäitsekkään ja jalon kuvan. Miehellä oli selkeä visio ja halua saavuttaa projektinsa tavoitteet. Sen lisäksi, että kambodzalaisessa maalaiskylässä yöpyminen on jo sinänsä huikea kokemus, oli hienoa olla mukana auttamassa vähäosaista yhteisöä.


Kulkiessani ympäriinsä hmiset tervehtivät iloisesti kun kävelin paalujen varaan rakennettujen talojen ohi mutaisilla kyläteillä. Erityisesti lapset olivat innoissaan valkoihoisesta vieraasta ja kuulin "hello!"-huutoja joka pihasta. Aikani seikkailtuani rohkaistuin lähestymään kyläläisiä ja juttelemaan. Yllättävän monet puhuivat ymmärrettävää englantia ja keskusteleminen oli mahdollista muutenkin
kuin kehonkielellä. Kyläkoulun vaikutuksen huomasi lasten englannintaidoissa ja olin vaikuttunut siitä miten rohkeasti ja itsevarmasti he tervehtivät ja esittelivät itsensä. Aikuiset kertoivat, että nyt on ollut huono vuosi riisinviljelylle joka on kylän pääelinkeino. Sadekausi on ollut poikkeuksellisen kuiva ja sato on jäämässä tavanomaista pienemmäksi. Riisinviljely työllistää suuren osan asukkaista mutta varsinkin moni nuoremman polven edustaja kertoi käyvänsä töissä läheisellä kenkä- ja vaatetehtaalla. Osalla oli jopa korkeakoulututkinto! Yliopistosta valmistuminen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti työpaikkaa jos ei satu tuntemaan oikeita (lue: rikkaita) tyyppejä. Eräskin hotellinpitäjäksi valmistunut kaveri joutui painamaan pitkää päivää riisipellolla koska Phnom Penhin hotelliskeneen on vaikeaa murtautua köyhistä asetelmista.

Thyn vaimo laittoi illalliseksi porsaanlihaa ja pavunvarsia riisin kera. Minulle tuotiin suoraan kaksi kulhollista riisiä, sen verran riutuneelta ilmeisesti näytin pitkän ja pölyisen päivän jälkeen. Ylipäätään minulle tarjottiin tuplamäärä ruokaa muihin verrattuna ja tunsin oloni jopa hieman vaivautuneeksi mutta söin kuitenkin kaiken hyvällä ruokahalulla. Ruokailun lomassa istuttiin olohuoneen lattialla ja katseltiin televisiosta paikallisia viihdeohjelmia, jollaisia voisi kuvitella tehdyn jossain kuvitteellisessa 1960-luvun neuvostojapanissa. Peseydyin kylpyhuoneessa kylmällä vedellä kauhan ja vadin avulla vähän samaan tapaan kuin kesämökillä Kerimäellä. Istuskelin telkkarin ääressä muiden seurana vielä hetken aikaa ja kelailin, että enpä olisi odottanut sunnuntai-illan khmeeriperheessä olevan niin samankaltainen suomalaisen arki-illan kanssa. Toisella puolella maapalloa täysin erilaisissa olosuhteissa ja köyhyydessä elävä lapsiperhe todellakin vietti koti-iltaa lautapelien ja paikallisen Putouksen parissa. Vieraanvaraisuus oli hämmentävää: talon ainoa sänky ja koko makuuhuone oli varattu minulle perheenjäsenten nukkuessa patjoilla olohuoneen lattialla. Painuin vuoteeseeni hyttysverkon alle kellon näyttäessä salkkarien ekaa mainoskatkoa ja kuvittelin lukevani jotakin aikani kuluksi. Sammutin valot kuitenkin vähän ennen kahdeksaa - en ole kovin montaa kertaa nukahtanut yhtä aikaisin tällä vuosituhannella.



Heräsin aamukuudelta pölyallergisen todellisuuteen silmäluomet turvonneena. Jes. Allergialääkkeet nieltyäni nousin ulos ja siirryin ulkoluokkaan seuraamaan Soustyn ja muiden teini-ikäisten englannin tuntia. Tuntien päätyttyä jatkoin aamupäivääni hyppien hyppynarua ja leikkien hippaa Soustyn kanssa. Perheen kuopus oli monessakin suhteessa erityislaatuinen 14-vuotias: sen lisäksi, että maaseudulla varttunut tyttö oli vielä henkisesti täysi lapsi, hän piti kuitenkin huushollin pystyssä päivällä kun vanhemmat olivat poissa. Pyykinpesu, eläinten ruokkiminen ja ruuanlaitto näyttivät olevan arkipäivää. Ja jottei tässä olisi vielä kaikki Sousty toimii pienempien lasten opettajana! Jossain vaiheessa pihalle ilmaantui parikymmentä koulupukuista kersaa leikkimään opettajansa kanssa. Koulun alkua odotellessa leikittiin piilosta ja huomasin heti olevani suosituin joukkuekaveri. Auringon polttaessa nahkaani kyykin lasten kanssa milloin missäkin piilossa ja yritin pysyä juoksevien ipanoiden mukana vaikkei säännöistä ollut selvyyttä. Olinko minäkin pienenä yhtä energinen?

Osallistuin vielä lasten enkuntunnille enkä voinut kuin hämmästellä miten hyvin Sousty piti luokkansa kurissa. Minulla ei ainakaan olisi ollut hajuakaan miten paimentaa 20-päistä lapsikatrasta, saatika saada mukulat vielä oppimaan jotakin. Istuin takapulpetissa seuraamassa tuntia ja yritin ottaa kuvia vaivihkaa, etten häiritsisi opetusta. Jossain vaiheessa karttakeppi annettiin minulle ja hetken opetettuani jokainen oppilaista pääsi yksi kerrallaan taululle opettamaan muita. Luokka toisti opettajan lausumat sanat yhteen ääneen, kovaa ja korkealta. Intoa ja motivaatiota ei ainakaan puuttunut. Kaikki oppilaat olivat koko ajan vapaaehtoisia tulemaan luokan eteen tavaamaan tunnin aiheena olleita lukusanoja. Kun oli aika lähteä kotiin, kaikki tulivat heittämään femmat kanssani ja opetin yhdelle pojista räjähtävän brofistin. Se olkoon minun osuuteni kulttuurisesta vaihtokaupasta.


Paluumatkalla takaisin Phnom Penhiin istuin Thyn vanhan tuk-tuk-kärryn penkillä ja katselin avaria peltomaisemia. Maaseudulla ihmiset vaikuttivat todella olevan iloisempia ja onnellisempia kuin suurkaupungissa. Pang Nan lukuisat lapset olivat aivan eri maata kuin pahoille tavoille opetetut kerjäävät ja kiusaavat pikkupirut, joita Phnom Penh oli täynnä. Kaikki kameraan tallentuneet kuvat nostivat mielialaa koko 26-tuntisen kotimatkan ajan. Olin kokenut jotain mitä Aasiaan suunnatessani alunperin halusinkin kokea - autenttista paikallista elämäntyyliä ja todellista tunnetta siitä, että olen kaukana kotoa. En myöskään ole ikinä tuntenut olevani niin suosittu kuin Pang Nassa vieraillessani. Olin kylän lapsille kuin joulupukki! Aikuisetkin ottivat minut iloisesti vastaan. Muistan varmasti pitkään kuinka polttopuita pilkkonut nuori mies pyysi minut seurakseen tupakkatauolle. Siinä istuimme hiljaa paksu kielimuuri välissämme ja puhaltelimme savua keuhkoistamme. Palmupuita katsellessani ajattelin vain, että kyllä tämä maailma on kaikesta huolimatta upea paikka elää.

2 kommenttia:

  1. Moi ja kiitti kivasta blogista, kirjoituksiasi on ollut mukava lukea. Kirjoitat monipuolisesti ja rikkaasti. Ja kaikki vinkkivitoset tulevat tarpeeseen sillä Bangkok kutsuu joulukuun alussa. Oma reittisuunnitelma ei oo ihan vielä kasassa.. tai tarviiko sen ees olla? Pari kuukautta aikaa, mentaliteetilla go with the flow...

    Kaikkea hyvää sulle. Jään odottelemaan seuraavaa postausta!

    Em

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks!

      Ei ehkä kannatakaan tehdä liian tarkkoja reittisuunnitelmia, varsinkaan jos on reilusti aikaa. Aika moni vaan rynnii Lonely Planetin top-20 kohteet läpi viettäen yhdessä paikassa max. 3 päivää ja lähtee himaan takana ihan liikaa kilometrejä ja ihan liian vähän aitoja kokemuksia. Ja varsinkaan Bangkokissa ei kannata suunnitella päiviään mitenkään kovin tarkasti, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Ja se tässä kaupungissa onkin hienointa :D

      Poista