Uusi vuosi, uusi kämppä, uusi rautasaha

Uuden vuoden, näkökulmasta riippuen 2015 tai 2558, kunniaksi päätin muuttaa pihalle ylellisestä näköalakämpästäni ja downshiftata hieman. Oikeastaan kerkesin jo viettää kuukauden asunnottomana lainaten kavereiden kämppiä näiden ollessa matkoilla ennen kun sain tämän uuden luukun avaimet haltuuni. Voinen siis esitellä hieman Bangkokin asumiskulttuuria, nyt kun olen nähnyt yhden tasokkaan ja yhden edullisen vaihtoehdon. Puoli vuotta sitten en olisi muuttanut tähän kämppään, sen voin sanoa.

Elokuussa asetuin koulun suosittelemaan siistiin ja länsimaiset standardit täyttävään luksuskondoon ('condominium' - valmiiksi kalustettuja huoneita vuokraava kerrostaloyhtiö). Yhdeksännen kerroksen kämpässä oli parkettilattia, siisti vessa suihkukaapilla, parisänky, vuodesohva ja huikea kaupunkinäköala koko seinän kokoisista ikkunoista. Vaikka asunto ei Suomen hintoihin tottuneelle ollutkaan kallis, halusin säästää enemmän bahteja matkustelua ja vapaa-aikaa varten. Mukavuudesta piti siis tinkiä.

Tällaisen näköalan sai parilla sadalla eurolla kuussa.

Uudessa keittiöttömässä yksiössäni on kyllä hyvä puulattia mutta muuten olot ovat hieman alkeelliset. Hanoista ei tule kuin kylmää vettä, vessassa paperin käyttö on kielletty ja suihkun sijainti lähes suoraan pöntön yläpuolella mahdollistaa ainakin periaatteessa multitaskingin kylpyhuoneessa. Parvekenäköala ei ole ihan samaa luokkaa kuin ekassa kämpässä; pilvenpiirtäjien sijaan näen (kalterien takaa) roskalaatikoita ja naapurin parvekkeen. Sänky on luullakseni yhtä mukava kuin keskiverrossa norjalaisessa putkassa ja jääkaapista saa maksaa erikseen jos sellaista luksusta tarvitsee. Tulevat kuukaudet näyttävät tarvitseeko.

Ennen kuin tein päätökseen tähän kondoon muuttamisesta, lainasin samassa talossa asuvan ystäväni asuntoa tämän ollessa muualla. Eräänä iltana kämpille suunnistaessani tajusin hukanneeni avaimet. Tässä talossa jokainen asukas lukitsee ovensa varsinaisen ovilukon lisäksi munalukolla, koska luhtitalo-tyylisessä rakennuksessa ei voi käyttää lisäturvaa tuovia avainkortteja joita käytetään kalliimmissa kondoissa. Vietettyäni yön toisen asteen loisena suositussa vaihtariasuntolassa suunnistin taloyhtiön toimistolle kyselemään vara-avainta.

Olin varautunut selittämään koko monimutkaisen tilanteen kondon yksinkertaista englantia ymmärtävälle managerille siinä uskossa, että joutuisin vähintään todistamaan henkilöllisyyteni ja kaivamaan asunnon varsinaisen vuokralaisen puhelimen päähän jotta tämä voisi vahvistaa mikä olen miehiäni. Odotin myös, että joutuisin maksamaan hukatusta avaimesta. Toisin kävi: kuullessaan, että olin hukannut avaimen, aamu-uninen manageri vain kysyi huoneen numeron ja ojensi vara-avaimen. Seuraavana päivänä toimiston avainkaapissa roikkui jo uusi vara-avain. Managerin luottamus on siis ansaittu päivittäisellä pyörimisellä talon parkkipaikalla. Munalukko taitaa olla ihan hyvä asia. Toki sisään päästäkseni minun piti ensin käydä ostamassa rautasaha ja ostaa frendille uusi munalukko. Sekin oli hieman koomista, että käytävän valvontakamera kuvasi koko murtokeikan enkä ole saanut asiasta minkäänlaista palautetta. Rento meininki.

Ah niin ihanan tavallista.

Mukavuudesta ja turvallisuudesta on siis tingitty. Viiden kuukauden kulttuuriin ja uuteen elinympäristöön totuttelun jälkeen tämä vaihtoehto ei kuitenkaan paljon kuumota. Tässä talossa asuu lähinnä tavallisia paikallisia, sekä opiskelijoita että perheitä. Toisessa kerroksessa sijaitsevasta asunnosta pääsee ulos kadulle minuutissa, kun entisestä norsunluutornistani ei tehnyt mieli lähteä mihinkään koska uloslähtöprosessi sisälsi hissin odottelua ja avainkortin kanssa säätämistä. Myös kodikkuudessa tämä uusi koti (niin, tätä voi kutsua jo kodiksi) hakkaa edellisen 6-0, kunhan käyn hieman ostoksilla ja panostan sisustukseen. Edellinen kämppä tuntui lähinnä hienolta hotellihuoneelta telkkareineen, näköaloineen ja paikoilleen pultattuine hyllyineen. Tästä kämpästä tulee heti sellainen fiilis että tällaisessa murjussa minun kuuluukin asua, tämän minä ansaitsen. Ylellisyys ei kai kiehdo kaikkia, ainakaan tässä elämäntilanteessa.

Pyykit pestään huoletta kadun varressa.

Ylipäätään nyt kun pahimmat kulttuurishokit ja kuherruskuukaudet on koettu, tuntuu siltä, että elämä Bangkokissa vasta alkaa. Tuntuu hyvältä kun voi katsella auringonlaskua miljoonakaupungin laitamilla ja ajatella asuvansa täällä eikä olevansa pelkkä turisti. Tiedän paikkoja jotka pitää tietää löytääkseen perille ja osaan käyttää julkista liikennettä taksin sijaan. Uskallan kävellä ympäriinsä öisin jos ei nukuta ja saan tingattua järkeviä diilejä torikauppiaiden kanssa. Ainakin itse pidän jonkin asteisena saavutuksena sitä, että muutettuaan toiselle puolelle maailmaa onnistuu sopeutumaan niin hyvin, että tuntee olonsa kotoisaksi. Kuten eräs saksalaiskaverini osuvasti kiteytti saman fiiliksen: "Finally I've arrived somewhere!"