Todisteita opiskelusta

Ilmoitan selvinneeni hengissä ekasta kouluviikosta. Hämmentävää on ollut, mutta kukapa olisi heti tukevasti kärryillä alettuaan opiskella yksin vieraassa yliopistossa. Sopeutuminen ottaa aikansa mutta perjantaista jäi jo sellainen tunne, että homma on hallussa ainakin jotenkin päin. Vähän kuin olis just heittäytynyt ja kopannut frisbeen mut ei oo ihan varma miten päin laskeutuu maahan. Lukujärjestys on vielä vähän työn alla, joidenkin opettajien aksentit aiheuttavat hämmennystä ja vartijat käskevät pitämään paitaa housuissa. Mai pen rai, ei sen väliä, kerron nyt parilla sadalla sanalla koulusta.

Suvarnabhumin kampuksen pääväylä, jonka varrella sijaitsevat mm. kauppatieteiden ja teknologian yksiköt.

Cathedral of Learning mahtui kuvaan

Ensinnäkin Assumption University of Thailand on Thaimaan ensimmäinen kansainvälinen yliopisto. Kolmella kampuksella toimiva katolinen yliopinahjo tarjoaa englanninkielistä opetusta kauppatieteistä, tietotekniikasta, arkkitehtuurista, musiikista, laista ja tietysti myös insinööreilystä. Vain muutamia mainitakseni. Koulussa opiskelee yli 20 000 opiskelijaa Thaimaasta, Kiinasta, Venäjältä ja muista Aasian maista sekä ainakin kaksi suomalaista, jotka tapasin aamukahvilla kampusostarin kahvilassa. Vaihtareita on kaikkialta Euroopasta sekä, tietysti, United States of Americasta.

Asun kahden minuutin kävelymatkan päässä Hua Makin kampuksesta. Ironista kyllä insinööriopinnot siirrettiin vuosi sitten toiselle kampukselle, joka sijaitsee kaukana kaupungin ulkopuolella. Koulumatkani kestää ruuhkasta ja kuljettajan suuntavaistosta riippuen 35-90 minuuttia. Minkäs teet, on sitä ennenkin bussissa istuttu. Itse kampus on kuin elokuvasta ja menisi helposti museoalueesta. Valtavaa goottityylistä kampusaluetta koristavat lammet ja puistot, temppelit ja mahtipontiset koulurakennukset. Tärkeimpänä rakennuksena kohoaa kunnianhimoisen korkuinen ja mahtipontisen näköinen "Cathedral of Learning", joka sisältää mm. kampusostarin ja empiirisen tutkimuksen tuloksena miesten- ja naistenhuoneet. Rakennukset on nimetty Raamatun arkkienkelien mukaan ja siellä täällä näkee patsaita eri tieteenalojen suurmiehistä: Newton, Descartes, Einstein, Smith... Kauppatieteiden rakennuksessa patsaille on jopa omistettu oma huoneensa, nimeltään vaatimattomasti "The Hallowed Hall of Great Thinkers". Monipuoliset liikuntamahdollisuudet ja alueella sijaitsevat lukuisat opiskelija-asuntolat takaavat, että puitteet ovat siis kunnossa.

Vähän kontrastia TAMK:n harmaisiin käytäviin

Sisällä luokkahuoneessa meininki on kuitenkin vähän toisenlainen: ilmastointi puhkuu ääriasennossa sellaisella teholla, että tulee ikävä paksumpaakin hupparia. Pöydät ovat pieniä ja opettajan puhe kaikuu ankean näköisessä luokassa. Mukavuutta ei ole liikaa tarjolla joten on parasta keskittyä opiskeluun. Joillakin opettajilla on hieman epäselvän kuuloinen aksentti joten puhelin kannattaa asettaa äänettömälle ja tunkea taskuun, ettei keskittyminen herpaantuisi. Kun esimerkiksi ilmaisu 'range of error' vääntyy muotoon 'leisou öOO', joutuu tottuneempikin englanninpuhuja vähän kelailemaan että mitähän se ope nyt oikein tarkoitti. Aksenttiongelma kylläkin todennäköisesti korjaantuu melko nopeasti kun puheen kuunteluun tottuu ensin.

Päärakennuksen pääportti

Virkistysalueissakin löytyy

Kuten Aasiassa on tapana, opiskelijat käyttävät koulupukua. Miessukupuolen edustajilla se tarkoittaa mustia puuvillahousuja ja valkoista kauluspaitaa. Koe- ja muissa erikoistilaisuuksissa pukuun kuuluu myös koulun virallinen kravatti ja mustat nahkakengät. Housujen kanssa tulee myös käyttää aina Assumption Universityn virallista vyötä (ja paita tulisi pitää housuissa). Tytöt pitävät mustaa hametta ja valkoista paitaa, johon asennetaan erikoistilanteissa hopeiset lisänapit. Ostin oman univormuni hieman Tallinnan Mereekeskusta muistuttaneesta kompleksista ja voin olla 100% tyytyväinen ostamiini housuihin. Ovat nimittäin helvetin hyvät pöksyt. Ainoa asia, mikä koulupuvussa ketuttaa on, että koulun vartijat tuppaavat muistuttamaan paidan pitämisestä housuissa koko ajan. Paikalliset viipottavat kyllä paita liehuen G4S:n ohi, mutta minä saan aina kohteliaan housuihintunkemiskehotuksen ohi kävellessäni. Vääryyttä perkele.

Sain tänään tehdyksi kolmannen kurssisuunnitelmani, saa nähdä jääkö lopulliseksi. Oli miten oli, koulu on nyt korkattu ja ensi viikolla voi lähteä astetta varmemmalla asenteella istumaan muovituolille ja kuuntelemaan mm. miten iPhone toimii. Lopuksi tarjoan vielä malliesimerkin kunnon koulupukeutumisesta. Looking sharp!

Vakavana

Nyt loppu lomailu

Nythän on niin, että suomalaisittain ilmaistuna ois lomat lusittu ja tänään tein comebackin koulun penkille. Vaihtelu voi kylläkin virkistää sillä jos pyörii kaksi viikkoa kaupunkilomalla Bangkokin kokoisessa kaaosmetropolissa, alkaa väkisinkin kaivata rauhallisemmille mestoille. Viikonloppuna mielessä siinsi jo neljän viikon joululoma ja kaikenlaiset reissusuunnitelmat. Pitäiskö huolestua jos suunnittelee joululomaa jo ennen kuin koulut ovat edes alkaneet? Oli miten oli, tästä eteenpäin täällä pitäis oikeesti tehdäkin jotain eikä vaan nauttia olostaan.

Välillä Bangkokin sähkölinjat kaipaavat huoltoa. Ammattilaiselta homma käy kuin nuoralla tanssiminen.

Viimeisenä lomaviikonloppuna tuli pyörittyä Siam Squaren kaaoksessa liiankin paljon, seikkailtua milloin milläkin kulkuvälineellä ja nähtyä parikin paikallista livebändiä (olivat omiaan pahentamaan soittoniksoja, viimeisestä soittokerrasta kun alkaa olla aikaa about kuukausi!). Viikonlopun kohokohtana oli käydä kuuluisassa turistikohteessa, Wat Phon temppelissä. Suurin osa turisteista suuntaa temppeliin tsiigaamaan valtavaa, kyljellään makaavaa Buddha-patsasta. Totta kai tsekattiin patsas kun kerran paikalle satuttiin, mutta varsinainen syy vierailulle oli toinen. Wat Phon alueella on nimittäin Thaimaan vanhin ja arvostetuin thaihierontakoulu. Laitoksesta saa tunnin hieronnan reilulla 400 bahtilla, mikä on tuplahinta normaaleihin kadunvarsimestoihin nähden. Wat Phon hierojia arvostetaan suuresti ja monet vähemmän laadukkaat hieromot saattavat mainostaa valheellisesti saaneensa koulutuksen temppelin hierontainstituutissa. Ensimmäinen thaihierontani ei siis sisältänyt öljyjä, ladyboyta tai happy endingia vaan pikemminkin tunnin mittaisen epämukavan kokovartalokäsittelyn, jonka lopputuloksena energiakanavat aukesivat ja olo oli toivotun rentoutunut. Saatankin ottaa säännöllisen hieronnan ohjelmistoon, mutta jatkossa tyydyn tavanomaisempiin lafkoihin.

Myös Buddha oli nuoruudessaan innokas venytyskorujen käyttäjä.

Temppelin alueella toimii myös buddhalainen ala-aste ja ajauduimme jokseenkin vahingossa seuraamaan sivusta ulkoilmassa pidettyä englannin tuntia. Lapsille oli juuri opetettu miten tervehditään ja esittäydytään enkuksi ja meidän pällistellessä sivusta opettaja viittoi meidät peremmälle. Mukulat saivat käytännön harjoitusta esitellessään itsensä länkkäreille. Ihmetyin miten hyvin lauseet siirtyivät liitutaululta käytäntöön ja skidit saivat repliikit oikein ekalla yrityksellä. Fiksuja muksuja, täytyy sanoa. Myöhemmin törmäsimme vielä välituntia viettäneeseen pikkupoikaan joka tuli säikyttämään meidät. Herrasmiesmäiset käytöstavat hallinnut koulupoika esitteli meille pihan puutarhaa ja ikää kysyttäessä vastasi salaperäisesti vain "crocodile". Ilahduttavan ennakkoluuloton pikkukaveri kerta kaikkiaan.

Pelleilyä buddhalaiskoulun välitunnilla.

Tänään oli siis ensimmäinen koulupäivä ja pääsin pitämään koulupukua ensimmäistä kertaa. Oikeastaan puku on mielestäni erittäinkin tyylikäs ja ainakaan alkuun pukupakko ei tuntunut vapaudenriistolta. Raportoin koulun kampuksesta valokuvien kera vähän myöhemmin, mutta ekana päivänä tunsin olevani pikemminkin jossain leffassa kuin todellisuudessa. Sen verran suuri ja upea paikka kampus oli. Toivottavasti päräyttävät tilukset vaikuttavat positiivisesti myös opiskelumotivaatioon. Torstaina on orientaatiopäivä ja silloin täytyy vetää päälle koko sotisopa kravatteineen päivineen. Siihen saakka saatte odotella kuvia koulupuvusta ja kampuksesta.

Joskus on vähän ihmisiä liikkeellä.

P.S. Vahingoniloinen hymy nousi kasvoille kun eilen luin Fok_Itin, jossa heitettiin läppää loppuvasta kesästä ja syksyn tulosta. En vielä kehota hajoamaan pakkaseen, mutta mutta...

Wan nii sanuk ma

Terve ja heipä hei! Sain juuri kirjoitettua 4-sivuisen työharjoitteluraportin valtavan aggression vallassa, joten raivotan tämänkin sivun ajan tasalle samoilla höyryillä!

Paraatimeininkiä Thaimaan äitienpäiväjuhlista

Aloitetaanpa kuulumisilla. Viimeiset pari päivää ovat menneet kuin matkailijalla - nähtävyyksiä ja vieraan maan hienouksia ihmetellessä. Maanantaina lähdin baarissa tapaamani thaitytön kanssa käymään temppelissä. Bangkokin lukuisat Buddha-temppelit ovat suosittuja turistikohteita, eikä ihme. Olen lapsesta asti tykännyt itämaisista rakennuksista (strategiapeleissäkin japanilaisten linnakkeet olivat siisteimpiä!) ja niiden sisään kätkemästään mystiikasta. Mukaan reissulle tuli myös tuntemani tytön sisko, joka halusi tehdä rukouksen munkille erään temppelin yläkerrassa. Paikka ei ollut kultainen ja juhlava sali, kuten temppelit valokuvissa aina ovat. Pikemminkin paikka muistutti hieman sekaista omakotitalon ullakkokerrosta, josta on tehty buddhalaisuuden alttari. Päästyämme sisään yritin kiivaasti muistella mitä kaikkea matkaoppaissa oli puhuttu temppelietiketistä. Tytöt esittivät rukouksensa munkille joka sen luettuaan heitteli jollain vihdankaltaisella vesipisaroita päällemme jonkinlaisen siunauksen merkiksi. Koko toimituksen ajan istuin polvillani enkä uskaltanut nostaa katsettani, muistelin että temppelissä vieraillessa pää ei saisi olla Buddha-patsaita korkeammalla. Kun homma oli ohi, munkki hymyili ja kysyi mistä olen kotoisin. Oli ilmiselvää, että olin paikalla vain seuralaisena. Vaikken mitään elähdyttävää transsendenssiä tuntenutkaan, oli hienoa päästä kokemaan buddhalaistemppeli sellaisena kuin se todellisuudessa ihmisille on. Myöhemmin toisessa temppelissä toki pääsin poseeraamaan patsaiden eteen niin kuin länkkärit yleensä.

Täs mä fressinä temppelissä

Ei ollut eilinenkään tylsä päivä. Thaimaassa juhlittiin kuningattaren syntymäpäivää, joka on samalla äitienpäivä. Ajatus perustuu uskomukseen, jonka mukaan kuningatar on kaikkien kansalaisten äiti. Lähdimme naapurini Chloén kanssa kaupungille katsomaan juhlallisuuksia ja pyörimään kamera kourassa kuin turistit. Satuimme hyville paikoille seuraamaan suurta paraatia, jonka vierellä marssimme aina juhlien päänäyttämönä toimineelle Royal Yardille asti. Siinä sisäänpääsyä odotellessamme törmäsimme muutamiin eurooppalisiin ja amerikkalaisiin matkailijoihin joiden kanssa päädyimme pitämään sadetta. Sadekausi on aluillaan ja se näkyi eilen. Koko näkyvä taivas muuttui sysimustaksi ja vettä tuli enemmän kuin elokuvissa. Puiston toiseen päähän oli rakennettu suuri juhlanäyttämö jonka keskellä kohosi valtava kuningattaren kuva. Näyttämön taustalla näkyi kultakattoisia temppeleitä jotka erottuivat terävästi mustasta taivaasta. Näky oli apokalyptinen. Tunnin pituisen sateen jälkeen huomasimme päätyneemme paraatipaikoille seuraamaan suurta ja tärykalvot puhkaisevaa ilotulitusta. Ja ettei tässä olisi vielä kaikki, luvassa oli vielä urheilua! Äitienpäivää juhlistettiin nimittäin tyttöjen thainyrkkeilyllä. Oli hämmentävää nähdä hyvin nuorten tyttöjen tappelevan kehässä ujeltavan thaimaalaisen musiikin soidessa taustalla. Viiden matsin jälkeen homma alkoi kuitenkin puuduttaa ja päätettiin lähteä kävelemään. Voi kyllä sanoa, että Suomessa äitienpäivää juhlitaan hieman arkisemmin.

Juuri nyt elän tietynlaista kuherruskuukautta Bangkokin kanssa. Koko ajan haluaisi nähdä ja kokea lisää, opetella thain kieltä ja vaellella keskustan kaduilla ostellen halpaa ja herkullista katuruokaa. Koska olen kuitenkin ollut kesän mittaan hyvin laiska opiskelija ja kiireinen työntekijä/muusikko, minulla on rästissä paljon koulutehtäviä, jotka vähän häiritsevät lyhyeksi käyvää kesälomaa. Lisäksi kaiken maailman kouluun liittyvät byrokraattiset asiat puskevat tehtävälistalle. Tällä hetkellä Suomesta tulee ensimmäisenä mieleen kapulakieli, hämmentävä tarve virallisille asiakirjoille, kaiken äärimmäisen tarkka suunnittelu, kaiken äärimmäisen tarkka raportointi, tiukat aikataulut ja epäterveellinen määrä työtä. Kaikki edellä mainitut olivat syitä sille, miksi piti lähteä pois ja keväällä nähdään onko toisaalla yhtään sen parempi. Nyt pitää lopettaa, koska ulkona on menossa melkoinen näytelmä. Parvekkeelta katsottuna trooppisen ukkosmyrskyn taivasta halkovat salamat näyttävät kohtuullisen juhlavilta!

Perusasiat kuntoon

Nyt on todella hjuva fiilis! Ekojen päivien ahdistavan jumittelun jälkeen kaikki helpottui hieman kun sain perjantaina oman kämpän. Seuraavat neljä kuukautta asun vuokrahuoneessa Hua Makissa, Bang Kapin kaupunginosassa Bangkokissa. Kämppä on itse asiassa melko ylellinen - parketti/laminaattilattia, iso jääkaappi, erittäin siisti kylppäri ja parveke josta on illalla pimeän tultua upeat näkymät kaupungille. Tässä on helppo pitää majaa ainakin joulukuuhun asti. Luulen, että tällainen länsimainen kämppä helpottaa myös kulttuurishokkia näin alkuun.

Torstaina tapasin muita vaihtareita ekan kerran. Oli helpottavaa päästä puhumaan englantia ja hengailemaan ihmisten kanssa. Perjantaina lähdettiin Khaosan Roadille viihteelle. Khaosan Road on maailman suurin ja kaupallistunein backpacker-ghetto. En tiedä paikan menneisyydestä mitään, mutta nykyisellään se näytti lähinnä länsimaisten turistien leikkikentältä. Älyttömässä väenpaljoudessa näki joka puolella piraattivaateliikkeitä, futisbaareja, hierontapaikkoja ja isojen pikaruokaketjujen valomainoksia. Hotellit houkuttelivat reppureissaajia kylteillä, joissa luki esim. "Authentic Thai Hotel". Khaosan Roadista oli autenttisuus kaukana. Mutta ei siinä, ihan hauskaa oli. Ja koska aina pitää kokeilla jotain uutta, syötiin saksalaisen vaihtarikaverin kanssa paistetut skorpionit mieheen! Rapeaa ja vähän jauhoista, ei mitenkään oksettavaa.

Skorpioneja Khaosan Roadilla

Kun puhuu englantia koko päivän, myös ajatukset alkavat kulkea englanniksi. Tänä aamuna herättyäni ajattelin kaiken englanniksi, vaikka olinkin ihan yksin eikä moiselle välttämättä olisi ollut tarvetta. Faktahan on, että tulen elämään englanniksi seuraavat kymmenen kuukautta. Saa nähdä missä vaiheessa uneni alkavat olla englanninkielisiä. Unen näkeminen englanniksi olisi merkki hyvästä kielitaidosta, koska silloin myös alitajunta on sisäistänyt kielen. Olen myös yrittänyt opetella thaita. Tässä vaiheessa osaan sanoa 'kiitos', tilata riisiä katukeittiöstä ja sanoa riivaaville katukauppiaille 'ei kiitos'. Toivottavasti sanavarasto alkaa laajentua pikkuhiljaa.

Nyt kun tupa on särmätty ja puhelimessa on 1.5 GB rajaton netti, voi seuraavaksi keskittyä koulupuvun hankkimiseen. Kyllä, koulupuku on pakollinen. Mustat housut ja valkoinen kauluspaita - joka päivä. Pitää ottaa kuva kun saa kledjut päälle... Hankintojen tekeminen voi olla hankalaa, koska sopivien tavaroiden löytäminen isosta kauppakeskuksesta ei ole itsestäänselvyys. Viimeiset kaksi päivää olen etsinyt sänkyyni ohutta peittoa, mutta kaupoissa on vain paksuja täkkejä joiden alla kuumuuteen tottumattomalle länkkärille tulee hiki. Tai no, löytyihän sieltä tavaratalosta ohuempia satiinipeittoja mutta hinta lähenteli puolen kuukauden vuokraa. Toistaiseksi mennään Turkish Airlinesilta lainatulla, pienellä viltillä ja värikkäillä thaikkulakanoilla. Ihan hyvin on nukuttanut!

Assumption Universityn kampusaluetta

Jetlag

Pääsin eilen perille Bangkokiin vähän vajaan vuorokauden kestäneen matkustuksen jälkeen. Sen verran väsytti, että otin samantien kuuden tunnin päiväunet. Kävin vähän ulkona ihmettelemässä äkkiä saapunutta pimeyttä ja hurjaa vilinää. Tilasin kanaa ja riisiä katukeittiöstä ja söin itseni ähkyyn kahdella eurolla, ei paha! Päikkärit taisivat kostautua kun yöllä ei oikein uni meinannut tulla. Sen sijaan katselin hotellihuoneen telkkarista unen logiikkaa noudattavaa piirrettyä, jossa oli kahden moottoripyörän takaa-ajo. Juoneen tuli yllättävää eksotiikkaa kun takaa-ajaja sai pyöräänsä lisävarusteeksi väkivaltaisia lonkeroita. Eipä hätiä mitiä, sillä takaa-ajettu hyvis muuttuikin kultaiseksi ratsastajaksi ja tuhosi vihollisen... jotenkin.

Ekat pari päivää ovat kuluneet jetlagia parannellessa, ympäristöä tutkiessa ja ihmetellessä. Tänäänkin tuli käveltyä hyvän matkaa ihan vain katsellakseen paikkoja. Yksi juttu tulee mieleen: täällä on todella paljon kaikkea! On tosi paljon autoja ja niiden välissä pujottelevia skoottereita. Siitä seuraa, että on myös paljon meteliä ja liikettä. Ihmisiä on joka puolella (länkkäreitä yllättävänkin vähän!) ja jo entuudestaankin kapeat kadut ovat täynnä ruokakojuja, hierontapaikkoja ja 7-Eleven-kioskeja. Ulkona liikkuminen on siksi kokemus sinänsä ja kadun ylitys vaatii aina vähän skarppausta. Suojateitä on harvakseltaan ja on oikeastaan ihan sama käyttääkö niitä, koska autojen välissä joutuu pujottelemaan joka tapauksessa. Vasemmanpuoleinen liikenne hämää myös hieman. Oikeastaan tosi moni mielenkiintoinen paikka on varmaan mennyt ohi, koska kadulla ei tule oikein pysähdyttyä ihmettelemään. Vilinään varmaan tottuu ajan myötä.

Uudet hoodit Ramkhanhaeng Roadin varrella

Aika itsestäänselvä asia jo ennen perille pääsyä oli paikallinen ilmanlaatu. Vaikka nyt ei olekaan varsinaisesti kuuma, ilma on paksua ja kosteaa. Kaupoissa ja hotellilla piipahtaminen tarjoaa virkistävän kokemuksen toimivan ilmastoinnin ansiosta. Kaduilla huomaa myös hurjan joukon erilaisia hajuja: ensin fiilistelee viereisestä katukeittiöstä nousevaa tuoreen ruuan tuoksua ja kaksi metriä käveltyään kadulle jätettyjen roskien lemua.

Seuraava suunnitelma olisi saada käytännön asiat kondikseen, eli tapaaminen yliopiston henkilökunnan kanssa, oikea kämppä ja puhelinliittymä. Sitä odotellessä pitää yrittää tottua tähän maisemanvaihdokseen ja saada TAMKin laatimia (myöhässä olevia) ennakkotehtäviä raavittua kasaan. Nettiyhteys katkesi just, että saatte lukea tätä tekstiä jälkijunassa sillä aikaa kun itse katsastelen laadukasta hierontasalonkia ja syön hyvin!