Aasialaiset kakarat vs. maailman aikuisimmat eurooppalaiset

Siitä on melko tarkkaan kuukausi kun saavuin tänne asfalttiviidakkoon. Neljässä viikossa on ehtinyt tutustua katusafkan ja baarien lisäksi myös joihinkin paikallisiin ihmisiin. Paria poikkeusta lukuun ottamatta tapaamani lokaalit opiskelevat ABACissa (lyhenne yliopistoni nimestä) tai jossakin muussa yliopistossa. Toinen yhteinen nimittäjä on tietenkin englannin kielitaito, jota ei alempien yhteiskuntaluokkien edustajilla juuri ole. Paikka yliopistossa on jo sinänsä merkki menestyksestä, puhumattakaan opiskelusta ABACissa joka on profiloitunut rikkaiden kouluksi. Englannin taito on monesti tulosta korkeakoulusta tai työskentelystä ulkomailla, yleisimmin Yhdysvalloissa. Tätä taustaa vasten tapaamani thait ovatkin melko hyvinvoivaa ja kansainvälistä porukkaa.

Niklaksen (keskellä) kanssa päätettiin suunnitella ja toteuttaa tosielämän Mario Kart -rata.

Parhaimman käsityksen Thaimaalaisesta ihmisluonteesta sain viikko sitten osallistuessani kahden kaverini kanssa ABACin freshmanien (ensimmäisen vuoden aloittajien) huvipuistoreissulle. Kulttuuriero suomalaisiin oli selkeä jo alusta pitäen - siinä missä suomalaiset opiskelijareissut perustuvat alkoholin lutraamiselle ja sekoilulle, thait preferoivat mm. seuraleikkejä ja vitsailua. Ensimmäisenä kaikille jaettiin hauska nimikyltti kaulaan ripustettavaksi jotta kaikkien olisi helpompi tutustua keskenään. Koska olimme ainoat ulkomaalaiset retkellä, olimme koko ajan hieman pihalla siitä mistä milloinkin oli kysymys. Bussiin ahtauduttuamme alkoi laululeikki jossa oli tarkoituksena valita umpimähkään joku freshman, joka sitten esitteli itsensä muille ja aloitti laulun uudestaan. Kun leikkiä oli jatkunut aikansa, oli vuorossa stand up-komediaa tai vastaavaa. Kaikki puhuivat thaita, joten jouduimme aina kysymään mitä milloinkin tapahtui. Vaikka olimme ulkopuolisia meiningistä, saimme todella ystävällistä kohtelua ja tunsimme olomme tervetulleeksi koko matkan ajan.

Taustalla pyörii älytön remix Star Warsin tunnarista, awesome!

Huvipuistossa meininki muistutti lastentarhassa tehtyjä retkiä. Koko 80-henkinen ryhmä täytyi pitää kasassa aikataulujen vuoksi, joten laitteisiin ei saanut lähteä pyörimään omin päin. Kun täytyi odottaa, freshmanit meidät mukaan lukien istutettiin maahan vanhempien opiskelijoiden ohjatessa ryhmää megafonin avulla. Lisättäköön vielä, että nimilaput pidettiin kaulassa koko reissun ajan. Paimentaminen ei kuitenkaan aiheuttanut porukassa minkäänlaista närkästystä vaan ryhmässä vallitsi iloinen tunnelma. Viikinkilaivassa ihmiset nostivat kädet ilmaan joka heilahduksella ja huusivat "whooo!". Laitteesta toiseen siirryttäessä saattoi nähdä tanssiliikkeitä. Yksi kaveri kuvasi joka raidin GoProlla. Puhutaan siis n. 20-vuotiaista ihmisistä. Kaikkea tätä lapsenmielisyyttä oli aluksi vaikea tajuta mutta loppujen lopuksi se tarttui niin hyvin, että päätimme jäädä puistoon vielä muutamaksi tunniksi muun ryhmän lähdettyä yhteiselle illalliselle ja rientoihin.

Tämän vuoden talvi kesti puoli tuntia.

Mikä sitten tekee näistä ihmisistä niin erilaisia meihin eurooppalaisiin verrattuna? Siinä missä minä ajattelin näyttäväni idiootilta riemuitessani viikinkilaivassa, toisessa päässä venettä istunut GoPro-kaveri ei näyttänyt ajattelevan mitään vaan yksinkertaisesti antoi ilonsa purkautua. Lisäksi thait näyttivät todella olevan innoissaan kuin kakarat meidän kyynisten eurooppalaisten yrittäessä saavuttaa sama fiilis nostamalla käsiä ilmaan joukon mukana. Thait eivät muutenkaan tunnu ymmärtävän älykkäänä pitämäämme sarkastista läpänheittoa vaan heidän huumorinsa on enemmänkin kakku naamaan-osastoa. Tähän liittyy kai myös se jatkuva itsetietoisuuden tunne, mikä kaikilla länsimaalaisilla tuntuu olevan. Ei uskalleta näyttää ilon tunteita tai olla riemuissaan omana itsenämme koska kuvittelemme joutuvamme naurunalaiseksi. Thait sen sijaan eivät koskaan loukkaa toisiaan vitseillään. Jos kulttuuriin kuuluu olennaisena osana se, ettei toista saateta naurunalaiseksi, on varmasti noin miljoona kertaa helpompaa olla iloinen pienistä asioista ja antaa sen näkyä. Parhaimmillaan sarkasmilla saavutetaan maailman parasta viihdettä mutta toisaalta sillä on sivuvaikutuksia jotka heijastuvat käytökseemme kyynisyytenä ja vaivaantuneisuutena.

Summa summarum, lapsellisuus ei tarkoita tyhmyyttä. Pikemminkin se on kyynisyyden vastakohta ja siten hyvä ominaisuus. Itse ainakin toivon oppivani seuraavien kuukausien aikana jotakin olennaista ihmisyydestä ja itsestäni. Turha kyynisyys joutaa roskiin, sillä se toimii suojakuorena ja vaikeuttaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Annetaan tunteiden mieluummin näkyä, todennäköisesti kaikilla on hauskempaa!

Thain oppitunti paikallisessa. Keskimmäinen kaveri on juuri kääntymäisillään predator-känniin?

P.S. Pitäisi ottaa tavaksi harrastaa törmäilyautoilua kerran viikossa. Enkä nyt tarkoita suomalaista versiota jossa itse törmäily on kiellettyä ja radan ajosuunta määritelty kylteillä.