Otsikoi ite

Suomalaisuus on sana joka aiheuttaa itsessäni aina jossain määrin negatiivisia tunteita. En ole koskaan kokenut olevani kovin suomalainen jos se tarkoittaa jurottamista, isänmaallisuutta tai perinteiden kunnioittamista. Vihaan iskelmiä, en ymmärrä miksi paitaa tulisi pitää housuissa eivätkä perunat ole mielestäni erityisen maukkaita. En tajua miksi suomalaiset ihmiset eivät katso muita kuin sellaisia urheilukilpailuja, missä suomalaiset menestyvät. Nyt kun ympärillä pyörii ainostaan minun näkökulmastani ulkomaalaisia ihmisiä, tulee mietittyä mitkä asiat erottavat minut thaimaalaisista, amerikkalaisista tai muista eurooppalaisista.

Suomalaiset ovat perinteisesti selvin päin hiljaista porukkaa, jotka eivät turhia juttele. Vaikken itse tunne olevani stereotyyppinen suomalainen, tuntuu joskus siltä että suuressa porukassa vetäydyn mieluummin sivulliseksi tarkkailijaksi. Jos ennen halusin usein huomiota ja puhuin paljon, täällä ollessa puhun vähemmän ja keskityn etsimään kahdenkeskisiä keskusteluja. Täällä roolini ei ole olla johtava läpänheittäjä joka pitää huolen siitä, että hiljaisuutta ei pääse syntymään. Siihen rooliin löytyy nimittäin sopivampia tyyppejä, esimerkiksi Amerikasta tai Australiasta kotoisin olevat ihmiset ovat useimmiten luonnostaan puheliaampia. Sisäinen suomalaiseni huolehtii siitä, että pidän turpani kiinni jos en tunne, että minulla olisi jotain tarpeellista sanottavaa. Joskus tuntuu, että muidenkin olisi syytä olla hetki hiljaa. Nämä nyt on näitä kulttuurieroja.

Yhdysvallat, Suomi, Hollanti, Saksa, Ranska. International nääs.

Kahdenkeskisissä keskusteluissa olen totta kai eri linjoilla. Lähes kaikkien vaihtarien kanssa syntyy mielenkiintoisia keskusteluja koska kaikilla on hieman erilaiset lähtökohdat ja historia takanaan. Kuitenkin kaikkia vaihtareita tuntuu yhdistävän halu nähdä maailmaa ja kukaan ei ole täällä sen vuoksi, että saisi merkinnän ansioluetteloonsa. Koulutuksesta puhuttaessa tulee useinkin ilmi, etteivät ihmiset ole täysin varmoja opiskelevatko he oikeaa alaa. En siis ole ainoa ja se on helpottavaa. Koko edustamaani eurooppalaista sukupolvea näyttää leimaavan hämmennys siitä mitä haluaa olla isona. Meillä on varaa valita ja se aiheuttaa hämmennystä. Köyhän Bangkokilaisen perheen lapsella ei välttämättä ole muuta vaihtoehtoa kuin auttaa vanhempiaan katuravintolan ylläpitämisessä. Minä taas mietin haluanko suorittaa kouluni loppuun vai vaihtaa alaa vai jotain ihan muuta. Minulla on edellytykset ja syytä pohtia millä tavalla parhaiten eläisin elämääni. Se on loppujen lopuksi suomalaisen koulusysteemin ansiota ja aika helvetin upea juttu. 

Suomessa kukaan ei asu tällaisessa taloyhtiössä.

Pari viikkoa sitten kävelin yksinäni kaupungilla ja näytin ehkä hieman eksyneeltä. Eräs vanhempi paikallinen mieshenkilö kysyi minne olin matkalla ja keskustelun edetessä kerroin olevani kotoisin Suomesta. Vastaus oli jotakuinkin tällainen: "Ooh... Finland! Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen. Nokia was a good company, no more. Finland one of best country in the world!". Kun bisneskurssilla käytiin läpi maailman parhaita hyvinvointivaltioita, opettaja kysyi miksi ihmeessä tulin Thaimaahan kun ihmiset Suomessa ovat niin onnellisessa asemassa. Muut opiskelijat ovat ihmeissään saamastani opintotuesta ja ilmaisesta koulutuksesta. Suomessa asiat ovat liian hyvin, jotta ihmiset ymmärtäisivät olla onnellisia. Kenenkään ei tarvitse nukkua öitään kadulla tai kaupitella rihkamaa (ja jos kaupittelee, siihen tarvitaan lupa jotta tulot voidaan verottaa yhteisen hyvän vuoksi). Julkiset palvelut pelaavat ja kenenkään tulevaisuus ei ole ennalta määrätty vanhempien tulojen tai sosiaaliluokan takia. Silti suomalaiset ihmiset ovat masentuneita ja tyytymättömän oloisia. Missä vika? 

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta omassa suomalaisessa historiassani tuntuu olevan asepalvelus. Monesti olen vain sivuhuomiona maininnut, että jokin kertomani tarina tapahtui silloin kun olin armeijassa. "What, you went into army??" on yleisin reaktio sivulauseeseeni. Tämän jälkeen saan kertoa inttijuttuja ja ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita. Nykymaailmassa yleinen asevelvollisuus on vanhanaikainen instituutio josta on luovuttu suurimmassa osassa länsimaista. Siksi se herättää kiinnostusta. Itse asiassa en tullut ajatelleeksi koko asiaa ennen näitä monia armeija-aiheisia keskusteluja, mutta tajuan miten erikoislaatuinen kokemus sekin oli. Ottamatta millään lailla kantaa asevelvollisuuden tarpeellisuuteen osaan arvostaa armeija-aikaa kokemuksena. En ole yhtään sen innokkaampi isänmaan puolustaja kuin ennenkään, mutta minulla on kokemusta sellaisesta elämästä mistä suurimmalla osalla eurooppalaisista ei ole hajuakaan. Ja jos kritiikkilinjalle lähdetään, uskoisin että yhdeksän kuukauden velttoilun ja roolileikin rinnalla saksalaisen kaverini Niklaksen viikon mittainen siviilipalvelus ambulanssissa on tehokkaampi tapa harjoitella hätätilanteita varten. 

Ympäristöasiat ovat Bangkokissa rempallaan mutta kaikkia Chao Phrayan saastaisuus ei näytä pelottavan.

Kuuntelemalla muita oppii enemmän kuin olemalla itse äänessä koko ajan. Kaikkia näitä Suomeen ja suomalaisuuteen liittyviä ajatuksia olen viime aikoina hautonut kuunnellessani juttuja muista maista. On meillä aika hyvin kaikki asiat. Kaikki on turvallista ja ennustettavaa. Kenenkään ei tarvitse

Suomessa ei yleensä voi hypätä spontaanisti lavalle jamittelemaan.

oikeasti pelätä, että joutuisi katuojaan. Toisaalta Suomi on maailman tylsimpiä maita; kiellot ja rajoitukset leimaavat käytännössä kaikkea, ei pelkästään lakipykälien vaan ajatusmallien ja asenteiden muodossa. Bangkokissa viisipaikkaiseen taksiin mahtuu helposti kahdeksan matkustajaa kuljettajan lisäksi. Onhan se turvallisuusriski, mutta vastuu on yksilöllä ja kukaan ei ole paapomassa aikuista ihmistä. Suomessa tällainen ei ole mahdollista koska kansalaisia halutaan suojella tiukalla lainsäädännöllä. Puolet Helsinkiläisistä haluaisi ehkä asua Bangkokissa ja puolet Bangkokilaisista haluasi asua Helsingissä. Eri maissa toimitaan eri tavalla ja kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Tämän ymmärtämiseksi suosittelen ulkomaille lähtöä jokaiselle. Siis ihan jokaiselle. Myös sinulle.