ABAC vs. TAMK

Lukuvuoden mittainen missioni on edennyt siihen pisteeseen, että ensimmäiset midterm-kokeet on selätetty. Jiihaa (aplodeja, kiitos). Kaverit, sukulaiset, työnantaja eikä kukaan muukaan uskonut ennakkoon, että Thaimaassa voisi olla haastavaa opiskella. Kukaan ei ottanut todesta sitä, että joutuisin tekemäänkin täällä jotain vaan koko hommaan suhtauduttiin pikemminkin kuin reppureissuun. Itse yritin pitää jalkoja maassa niin tiukasti kuin mahdollista ja olla pettymätön pessimisti, mutta kurssien haastavuus yllätti silti. Kyllä tässä firmassa (firma on varmaan pätevä nimitys yksityisestä yliopistosta?) saa tehdä ihan oikeasti töitä. Tähän mennessä olen ottanut Thaimaassa yhdet riippumattopäikkärit!

Tasapainolelut 1, opiskelu 0.

Vaikkei luentoja olekaan kuin kolmena päivänä viikossa, työläät kotitehtävät ja kova vaatimustaso pitävät huolen siitä, ettei koulussa pääse turhia velttoilemaan. Monesti kotitehtävien tekeminen vaatii jopa seuraavan viikon luentomateriaalien läpikäymistä itsekseen. Kova taso luo kuitenkin avuliaan ilmapiirin opiskelijoiden keskuudessa, ja vanhemmat opiskelijat uhraavat kunnioitettavasti aikaansa nuorempien tuutorointiin. Itse koen olevani melkoisessa kiitollisuudenvelassa intialaiselle stipendin saaneelle senior-opiskelijalle, joka on useita kertoja uhrannut iltansa minun ja kurssikaverini jeesaamiseen ohjelmointitehtävissä. Yhtenä pitkäksi venyneenä "ylityöiltana" en voinut kuin nauraa kun työstimme logiikkaohjelmoinnin tehtäviä tietokonesoftalla, joka oletti minun käyttävän thai-näppäimistöä. Näppikseni oli siis ristiriidassa näytölle ilmestyvien merkkien kanssa ja minun piti koko ajan luntata vieruskaverilta, missä mikäkin erikoismerkki sijaitsi thai-näppiksessä - "I'd like to have the equality sign, I have it here above number zero... Oh I see, I just press shift and question mark, thanks man!". Noin vartin jälkeen muistin ulkoa merkkien sijainnit ja nauroin koko tilanteen absurdiudelle. En oikeastaan suunnitellut opiskelevani mitään tällaista, enkä vieläkään pidä siitä, mutta siellä minä istuin seitsemännen kerroksen labratiloissa seitsemän jälkeen illalla koodaamassa vääränlaisella näppiksellä. Go to Thailand they said. It'll be fun they said.

Valitsin suorittavani viimeisen matematiikan kurssini ABAC:ssa. Se ei ehkä ollut viisas päätös, mutta se on tarjonnut erikoisimman opettajan koko tähänastisella koulu-urallani. Aiheena ovat differentiaaliyhtälöt ja muut monimutkaiset ja puuduttavat integraalisovellukset, joista harva tietää ja vielä harvempi haluaa kuulla. Joka tapauksessa opettaja on jo nyt syöpynyt legendaksi korvieni väliin. Burmalaissyntyinen maikka on ehkä laihin mies, jonka olen tavannut. Leveälahkeiset housut on köytetty navan korkeudelle siten, että housuihin tungettu ylisuuri silkkinen kauluspaita muodostaa turvallisen jarruvarjon joka puolelle. Lahkeiden noustessa hieman normaalia korkeammalle paljastuvat myös mikkihiirimäisen suuret kengät. Burmalainen englannin aksentti aiheutti suuria ymmärtämisvaikeuksia ensimmäiset kolme viikkoa. Normaalisti olen pystynyt istumaan aina takarivissä, mutta näillä tunneilla on pakko mennä eturiviin ja tunkea puhelin äänettömänä taskuun jotta pystyy keskittymään opetuksen kuunteluun. Tunnin aluksi kaveri jakaa old skool-liitutaulun pystyviivoilla neljään palstaan, siitä tietää että kohta mennään. Sen jälkeen kirjoitetaan keskimäärin viisi sivullista teoriaesimerkkejä, joita ei sen suuremmin selitellä tai anneta käytännön esimerkkejä. Kahden kuukauden aikana sain läksyksi kuusi tehtävää, joista jo ensimmäinen oli liian vaikea. Näin ollen kokeisiin luvussa luotin maagiseen ulkoa opettelun voimaan. Hommaa ei helpota yhtään se, että tunnit on peruttu noin joka toinen kerta. Syitä on monia, lasten vieminen vesipuistoon on ollut paras tähän mennessä. Kerran saimme myös kuulla herra opettajan omista yliopistoajoista. Vaikeasta aksentista johtuen en oikein saanut selvää mutta erotin ilmaukset "alkoholin juonti", "monta päivää" ja "kellonaika yhdeksän aamulla". Huikea äijä!

Tää saattaa olla sitä kuuluisaa "rakettitiedettä".

TAMK on ABAC:iin verrattuna pieni kyläkoulu. Eron huomaa monissa asioissa, esimerkiksi joustavuudessa. TAMKissa kaikki on aina järjestettävissä jos tahtoo jättää pakolliset labrat väliin Helsingin-reissun takia tai lähteä koeviikoksi Norjaan hupeltamaan. Täällä ei tunneta käsitettä uusintakoe, sillä se vaatisi liikaa järjestelyjä. Kokeet on läpäistävä ykkösellä tai muuten kurssi käydään uudestaan seuraavana vuonna. Suurin osa opiskelijoista ei valmistu neljän vuoden tavoiteajassa, vaan 5-6 vuodessa. Myöskään opettajien aika ei riitä palvelemaan yksittäistä opiskelijaa yhtä tehokkaasti. Suurimmilla kursseilla osallistujia on satakunta, joten mitään kovin henkilökohtaista tukiopetusta on turha odottaa. Täällä jokainen on paljon enemmän omillaan ja oman kaveripiirinsä muodostaman tukiverkon varassa, eikä yksikään arvosana tule ilmaiseksi. Niinhän ne TAMKissakin väittivät mutta come on, en minäkään siellä opiskellut kuin puolella teholla ja ihan hyvin se sujui. Niin ja siitä tukiverkosta: thaimaalaiset freshmanit (ensimmäisen vuoden aloittavat opiskelijat) ovat käytännössä pakotettuja osallistumaan armeijamaiseen "alokaskasteeseen" jossa suorissa riveissä seisovilla opiskelijoilla laulatetaan henkeä voimistavia lauluja, koreografiaa unohtamatta. Tällä tehdään selväksi, että opiskelu on kovaa työtä jos haluaa valmistua ajallaan. Jos tämän jättää välistä, ei välttämättä saa kunnioitusta muilta. Sivusta seuratessani ajattelin vain, että onneksi oma TJ on jo reippaan vuoden verran miinuksella...

Oppikirjojen koko saattaa olla kuin elokuvista.

Ei kiristä skraga kun kokeet on ohi!

Kaiken tämän kääntöpuolena on yhteisöllisyys. Kovan paineen keskellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin chillata, sen sain itsekin huomata kun päätin armeijatermein "gonahtaa" opiskeluun ja huomasin kuinka kaikki käy helpommin kun ei turhia murehdi. Suurin osa opiskelijoista asuu joko kampusalueella tai sen välittömässä läheisyydessä, tunnin bussimatkan päässä Bangkokin keskustasta. On jos jonkinlaista harrastusklubia airsoftista valokuvaukseen ja futikseen. Eri kansallisuusyhteisöillä on omia futisjoukkueita. Sellaisellakin maalla kuin Itä-Timor on oma joukkue koulun sisällä. Koulu järjestää myös kaikenlaisia tapahtumia ja reissuja opiskelijoilleen. Ylipäätään yhteishenki on tässä paikassa vaikuttava. En ole vielä tyypannut kampuksen lähettyvillä järkättäviä opiskelijabileitä, mutta se on tehtävälistalla tulevan kuukauden aikana. Keskeisin ero TAMKin ja ABACin opiskelijakulttuurissa tuntuu olevan se, että ABACissa jengi pukee joka päivä päälleen samanlaiset uniformut ja päivän päätteeksi mennään samoihin asuntoloihin tekemään kotitehtäviä. TAMKin opiskelijat pukeutuvat kukin miten lystää ja painuvat sen jälkeen kukin omiin koteihinsa ympäri kaupunkia. Opiskelu TAMKissa on semi-kokopäiväistä harrastamista kun taas opiskelu ABACissa on enemmänkin elämäntapa. Lyhyellä psykologialla voi päätellä kummassa oppilaitoksessa yhteisöllisyys kukoistaa. Mutta sen voin sanoa varmaksi, että Suomessa ja TAMKissa asiat sujuvat 100 kertaa vaivattomammin!