Antaa sattuman kuljettaa

Jos olen oppinut jotain vapaa-ajan vietosta Bangkokissa, niin sen ettei koskaan pidä suunnitella mitään. Tai ainakaan suunnitelmia ei pidä ottaa vakavasti. Itselleen voi ottaa jonkinlaisen ohjenuoran tyyliin "jos tekisin suunnitelmia, voisin suunnitella meneväni leffaan tänä iltana". Matkalla päämäärään tielle sattuu usein niin monta muuttujaa, että lopulta voi löytää itsensä aivan mistä tahansa. Näin on käynyt ainakin mulle jo monta kertaa ja toteutuneet suunnitelmat voi laskea yhden käden sormilla. Useimmiten suunnitelmia muuttaa ruuhkautuva liikenne, rankkasade tai esimerkiksi se, ettei taksikuskikaan aina tiedä missä mikäkin paikka sijaitsee. Ilmiö on yleinen varsinkin muiden vaihtareiden kanssa hengaillessa ja se on siten rinnastettavissa turistikohteiden ulkopuolelle suuntaavien matkailijoiden kokemiin tilanteisiin. Viime lauantaina koin malliesimerkin ennalta arvaamattomasta urbaanista seikkailusta johon ilmaantui pari kokemisen arvoista muuttujaa.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä valokuvausrundille pariin hylättyyn rakennukseen, jotka olin bongannut eräästä aiheeseen erikoistuneesta blogista. Lähdettiin kahden kaverin kanssa liikenteeseen ja suunnattiin kohti Ekkamain kaupunginosassa sijainnutta kolmikerroksista graffittien täyttämää tyhjää rakennusta. Tai ainakin se oli ollut siellä vielä vuonna 2009 kun blogin kirjoittaja oli käynyt kuvaamassa mestoja. Myöskään paikan tarkka sijainti ei ollut ihan selvillä, joten jouduttiin kävelemään pitkä matka tarkastellen sivukatuja ja etsien päämäärää. Ennen kuin päästiin edes lähelle sattumanvarainen kävely tuotti tulosta kun keskeltä hyvin voivan näköistä ravintoloiden täyttämää katua löytyi tyhjä tontti täynnä graffitteja. Paikan kruunasi naapurissa sijaitseva luksuskondo, jonka katolla näkyi istutettuja palmuja. Hyvää kontrastia. Matkan varrelta löytyi muitakin, joskin pienempiä mestoja joissa vieraillessa tämän kaupungin tuloerot ja kontrastit kävivät selväksi kiehtovalla tavalla.

Mitä pidemmälle kävelimme, sitä epätodennäköisemmältä alkuperäisen graffittigallerian löytyminen alkoi näyttää. Jos joku haluaa sitä pytinkiä joskus etsiä, niin ei se ainakaan ennakkotiedoista poiketen Ekkamai Soi 20:n tienoilla tuntunut olevan. Ei se niinkään haitannut koska tiedettiin varmuudella, että keskustassa Siamin ja Ratchathewin skytrain-asemien välissä sijaitsee toinen ainakin melkein yhtä siisti paikka. Saavuttiin paikan päälle tunti ennen auringonlaskua ja skipattiin ruokailu, jotta kerettäisiin ottaa kuvia ja etsiä mistä taloon pääsee sisään. Kävi ilmi, että talo oli ainakin puolittain asutettu, vaikkakin ulkoa päin hylätyn näköinen. Vaikuttavia graffitteja tarpeeksi pällisteltyämme päätettiin kuvata vähän matskua Smin uudelle musavideolle kun äijällä oli kitarakin matkassa. Hommaa tuli pällistelemään pari pikkupoikaa, jotka välttelivät kameraa yhtä ujosti kuin kulkukoirat joita yritin mahduttaa samaan valokuvaan. Olin itse asiassa matkalla läheiseen Rock Pubiin, jossa olisin saanut vierailla yhden biisin ajan tuttavani bändin rumpalina. Odotin iltaa jo innolla mutta sattuma puuttui taas peliin.

Olimme jo pakkaamassa kamoja ja lähdössä pizzalle kun pojat kaivoivat jostakin likaisen jalkapallon ja alkoivat potkiskella keskenään. Katseltiin hetki sivusta ja uskaltauduttiin pyytämään syöttöä. Hetken kuluttua syöttörinki pyöri jo ihan mallikkaasti sateen jälkeen kuraisella betonikentällä. Potkiskeltiin aikamme lämmittelyksi, kunnes paikalle tuli pari naapurin poikaa lisää. Tehtiin maalitolpat vanhoista autonrenkaista ja aloitettiin matsi, BKK Street Kids vastaan Exhausted Farangs. Ei ole tullut viime aikoina paljon urheiltua joten katufutis kävi kuntoilusta. Ei kestänyt kauaa kun hiki kirveli silmissä. Meininki oli kyllä huikea, ihan niin kuin aikanaan Nokian Lehtimäessä katulätkää pelatessa. Ekoja maaleja tuuletettiin kuin MM-kisoissa ja hukattuja tilaisuuksia harmiteltiin latinofutareiden elein. Jossain vaiheessa treidattiin pelaajia tasaväkisempien jakojen saamiseksi. Vaikka pojat olivat ehkä 10-vuotiaita, sai pelatessa tehdä oikeasti kaikkensa jos halusi voittaa. Ei sillä, että maaleja olisi laskettu. Oli kertakaikkisen mahtavaa päästä samoihin fiiliksiin kuin joskus vuosia sitten pelatessa lätkää katuvalon alla.

Tuli pimeää eikä likaista palloa meinannut enää nähdä. Nälkäkin oli jo sitä luokkaa, että huippasi. Lisäksi jonkun naapurin pojan radio-ohjattava helikopteri houkutteli puolet vastustajajoukkueesta kentän sivuun. Koska kentän ympäristö oli täynnä ihmeen tahmeaa ja vittumaista mutaa olivat kengät, jalat ja shortsit pesun tarpeessa. Lisäksi olimme sen verran hikisiä, ettei Rock Pubiin ollut menemistä ilman suihkua. Lähdettiin käymään himassa kaupungin toisella puolella tarkoituksena lähteä kenkien pesun ja pizzan jälkeen keikalle. Matkalla kelailtiin miten hienoa on lähteä liikkeelle ja antaa sattuman puuttua peliin. Spontaanius ja hetkessä eläminen ovat sellaisia asioita jotka harvoin tuottavat pettymyksiä. Parhaimmat kokemukset syntyvät usein hetken mielijohteesta. Aikanaan päätin lähteä kahden käytännössä tuntemattoman haminalaisjätkän kanssa Puolaan laskettelemaan ja sain kaksi sen verran upeaa ystävää, ettei sanat riitä kuvaamaan (Tervetuloa Bangkokiin jos satutte lukemaan!).

Sattuma toimi kuskina koko launtai-illan eikä tullut yllätyksenä, etten päätynyt Rock Pubin lavalle sinä iltana. Muistakaa elää hetkessä, ainakin silloin tällöin!

P.S. Promotaan nyt vähän kaveria. Uutta videota odotellessa voi tsekata Smin vanhemman videon tästä. Jäbän esikuva on muuten Petteri Sariola (Suomi mainittu OMG!).